Teretere!
 |
| Netflix and chill |
 |
| Looks like winter, täällä on kylmä |
Vihdoin taas päästään koneen äärelle, meidän netti ei ole taas hetkeen ollut yhteistyökykyinen joten ei olla googlea kauemmas päästy.
 |
| Oltais maksettu Mikolle kierros mutta se jänisti |
 |
| kymmensenttijalkaponi, tarvis vähän lisää kaurapuuroa |
Jälleen kerran Jenu ensin vuoroon.
27.11 Perjantai
Perjantaiaamu olikin astetta erilaisempi, koska ison tallin sijaan tein aamutallin ulkotallissa eli tonttukylässä. Siellä kuitenkin ihan sama homma, kaurat turvan eteen, lisää olkia karsinoihin ja aamuheinät vielä kaupan päälle. Muuten päivä alkoi suht normaalisti varustamalla Tanjalle ja Tonille hevosia. Itse isäntä ei tänään ratsastanut koska oli karsinoiden tyhjennyspäivä. Varustamisen jälkeen harjasin kaltereista hämähäkinseittejä. Ehdottomasti mun inhokkihomma, tämä järkyttävän hämähäkkikammoinen siellä itkua väänti kädet täristen. Sen jälkeen vielä laitettiin uudet oljet toiselle puolelle käytävää. Päivä jatkui myös erilaisissa merkeissä sillä mentiin juoksutushalliin irtohypyttämään hevosia. Ensin käytiin läpi juoksutushallissa asuvat hepat eli Amicello, Chicken ja Souviner. Sitten vuorossa oli yksi 2v pikkuheppa ja sen jälkeen otettiin vielä kaksi tämän kesäistä varsaa. Sitten vuoronsa saivat vielä Q, Amanda ja Pony. Kun kaikki olivat päässeet hyppäämään kävin seikkailemassa pelloilla ja hakemassa kaksi hevosta tarhaan odottamaan tohtoria. Iltapäivällä vielä ennen iltatallia ratsastin Alixian ja Conroyn. Molemmat olivat torstaina kisoissa joten en viitsinyt kauhean rankasti mennä. Molemmat olivat kyllä todella hyviä alusta loppuun.
 |
| Calidor eli Calli |
 |
| Souviner-junior |
 |
| niitä hypytyshommia |
28.11 Lauantai
Aamu alkoi normaalin tapaan seitsemän pintaan. Tänään jaettiin ainoastaan ruuat ja heinät, koska eilen oli karsinoitten tyhjennyspäivä jolloin laittettiin täysin puhtaat oljet. Aamusta jäi vielä sen takia runsaasti aikaa joten sillä aikaa kun minä lakaisin käytäviä, Toni kävi ensin juoksuttamassa 3v ruunanuorukaisen, joka on alkanut jo toimia hyvin ja ollaan sitä nyt juoksutettu jo yksin kumpi nyt on kerennytkään. Sen jälkeen käytiin vielä yhdessä juoksuttamassa 3v tammapentu, joka onkin sitten ihan oma juttunsa. Tonin kanssa saadaan vuoronperään huokailla kun aina samat temput ja nyt uusin juttu on että pääsiskö sieltä ympyrältä pois jos alkaisi potkimaan niitä keskellä tönöttäviä ihmisiä. Tämän jälkeen nopea aamupala ja paluu talliin. Päivän olinkin taas normaalin kuvion mukaisesti yksin. Aloitin juoksutettavilla hevosilla. Ensin vuorossa oli Lumpy. Poika juoksi hienosti ja oli tänään todella rento. Vähän laiskanpulskea, paitsi laukassa. Lumpy pääsi tossupesulle jonka jälkeen vuorossa oli Heinrich. Henrikki oli tänään aika villillä tuulella kun juoksutushallissa oli toinen poni juoksemassa. Ei keretty hirmu kauan touhata kun meidät häädettiin pois koska alkoi myös toinen ponitunti. Ruunan hoito pois ja lähdin ratsastuskamojen vaihtoon koska en enää päässyt juoksuttamaan. Ensimmäisenä ratsastusvuorossa oli Alixia. Tamma oli tänään aika hyvä alusta asti, mutta hyvin väsyneen oloinen kun ollut rankka viikko takana. Työskenneltiin paljon kaarevilla linjoilla ajatuksena vain rentona eteen-alas. Ratsastuksen jälkeen neidin hoito pois ja seuraava neiti kehiin. Seuraava ratsu oli For As, joka oli tänään kyllä alusta alkaen hyvä! Alkukäynneissä hieman kyttäilevä kun maneesissa oli niin paljon porukkaa. Ravissa se oli tänään aivan superhyvä. Laukassa hieman huonompi mutta parani koko ajan. Hieman oli tilan hakua koko ratsastus kun maneesissa tosiaan oli hirmu paljon porukkaa joista kaksi vielä hyppäsi. Loppukäyntien aikana kuitenkin kaikki muutkin ottivat maneesin oven suunnaksi joten eikun käynnit loppuun ja hirveällä kyydillä hoitamaan neiti ja puolijuoksulla hakemaan Conroy ennen seuraavaa ihmispaljoutta (loppupäivä oltiin kyllä Teten kanssa ihan kahdestaan koko tallissa että ei mulla olisi ollut edes kiire). Ruuna oli tänään hieman vaisu ja mitäänsanomaton, mutta kaiken se teki mitä siltä pyysi, ei moittimista. Ratsastuksen jälkeen taas hepan hoito ja karsinaan lepäämään. Conroyta viedessä huomasin että nyt olisi juoksutushalli olisi vapaa niin nappasin Colbyn samalla reissulla ja kävin juoksuttamassa sen tässä välissä. Se oli ihan kiva, aika villillä tuulella mutta siinähän se juoksi. Colbyn jälkeen oli vielä yksi ratsu ratsastettavana ja se oli viime viikolta tuttu Undine. Tamma oli tänään kiva ja teki hyvin töitä. Tehtiin paljon suoria linjoja ja siirtymisiä askellajin sisällä. Undinen jälkeen mun aamupäivän duunit oli tehty. Äkkiä Teten kanssa juoksujalkaan keittiöön laittamaan kattiloita tulille, oli meinaan aika nälkäisiä suomityttöjä. Illalla vielä iltatallin teko.
 |
| Lumpy lähössä hommiin |
 |
| no siellä hommissa |
Waddup brous, se ois Tette täällä taas. No ei. Tai siis oon minä, mutta joo, jos mää vähän tarinoisin jotain kuluneesta viikosta.
 |
| paijaustuokio med Lellis |
22.11 Sunnuntai. Aamu alkoi ihan normaalisti 7.30, oltiin Netun kans kahestaan kun Mikko ja Emma oli vieläkin MC-kisahommissa. Siinä aamutuimaan ratsastelin sitten muistini mukaan kolme heppaa Jussi ensin sitten Ella ja vielä Chanel. Kolmen koplasta kaikki toimi ihan kivasti, paitsi Chanelilla nyt tuntui olevan jotain omia juttuja, ettei olisi työt ihan ollu se must-juttu sille päivää, mutta kyllä se sitten alkoi toimia. Yhden hepan oon juoksuttanutkin, mutta ei mitään tietoa, että kenet ehkä Crosi tai Topi. Päivän lopuksi pestiin tietty varusteet ja kävin Jenun kanssa ruokkimassa, sekä Netun kanssa oli pikku operaationa Balun klippaus. Balun piti olla melko hankala, mutta pikku kikka kolmosilla se sujui oikein mallikkaasti ja pojusta tuli naku hyvin nopeaa tahtia.
 |
| katso laukkaavaa Jusaa |
25.11 Keskariviikko normaali päivä varustusta, ratsastusta karsinoiden siivousta, juoksutusta ja kävelytystä. En ratsastanut muita kun lellipennun ja sen kanssa käytiin ottamassa muutamat pikku pomput ja voin kertoa, että meni jopa ehkä hitusen paremmin kun viimeksi. heh.
 |
Eetu seisotuksessa
|
26.11 Torstai oli aikas helppo päivä. Mentiin Netan kanssa aamulla kahdestaan talliin ja juoksutettiin kaikki, samalla siivottiin boxit. Oltiin jo joskus 11 aikaan valmiita ja käytiin tauolla joskus ehkä kahden aikoihin mentiin takaisin talliin ja Emma tuli, joten juoksutin Quincyn ja Eetun. Kun pojat oli juosseet, niin madotettiin vielä kaikki hepat.
 |
| Taikaponi vasten auringon siltaa |
 |
| Kuka muu muka, lellis |
27.11 Perjantai aamu alkoi uuden pikku hepan varustuksella Mikolla ja jatkui siitä pitkin päivää vain hevoset vaihtuivat. Iltapäivällä käytiin vaihtamassa ratsastuskamat ja hypittiin ratsujen kyytille ja kuten arvata saattaa niin mun ratsuna toimi Ella. Käytiin ratsastamassa sileää Mikon valvovan silmän alla. Kun olimme suoriutuneet tästä, niin hoidettiin hepat pois ja päivä oli pulkassa.
 |
| aamuhölkät kera Ellan |
 |
| Tämän päivän ratsu Crosi valmiina hommiin |
28.11 Tänään aloitettiin poikkeuksellisesti jo klo. 7. 00, eli menin Jenun kanssa samaa matkaa talliin. Jenu alkoi ruokkia ja minä varustin uuden pikku ratsun ensimmäisenä Mikolle, jonka jälkeen Quincy ja Eetu. Poikien jälkeen Mikko ratsasti vielä vieraan tamman, joka tuli ratsastettavaksi, sillä välin minä kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet ja Mikko alkoi pitämään valmennusta ja hoputti mut Crosin kyytille. Varustin Crosin ja lähdettiin ratsastukselle. Tutustelun jälkeen Crosi osoittautuikin tosi kivaksi peliksi josta tykkäsin kyllä kovasti, vaikka vastaan kovaa laukkaavat hevoset olikin tosi jänniä "pikku" pojan mielestä. Kun Crosi oli valmis pesin sen ja kävin kysymässä Mikolta jatko-ohjeet. Mikon piti itse lähteä joten koko muu hevos kaarti oli mun vastuulla, joten eikun töihin. Ensin kävin kävelyttämässä ystäväni Chanelin, sitten ratsastin muutaman hevosen josta ensin oli Topi, joka toimi aikas kivasti ja Ella joka oli aluksi melko wild child, mutta kun sai taas ajatukset työn tekoon niin oli kyllä ihan huippu hyvä ! kun kaksikko oli liikkunut, vein neljä hevosta tarhaamaan ja siivosin niiden boxit, mutta kun yksityiset halusivat yhden tarhan niin jouduin hakemaan Balun sisälle. Oli niin hyvä sää että avasin karsinoiden ovet jotta hepat pääsi nauttimaan arskasta terdelle. Kun boxit oli done niin vaihdoin vielä Chanelin ulos ja kävin juksuttamassa Balun. Viimeisenä varustin vielä yhden ratsun itselleni, joka oli Clara. Käytiin hallissa vähän pyörimässä, mun odotukset ei ollu kauheen korkeella, koska viimeksi oon Claran kanssa hypänny ja se ei jotenkaan iskeny mua mitenkään hullulla tapaa, mutta tänään se oli ihan kiva. Claran jälkeen loput hepat sisään ja terdejen ovet kiinni, varusteiden puhdistus ja kaikki oli done. Ilalla kävin vielä Jenun kans ruokkimassa.
 |
| amattilainen asialla, vieläkö on villihevosia? |
 |
| Muija terdellä |
♥: muijat saksasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti