![]() |
| Jos täällä jotain on tapahtunut niin vettä tullut koko vuoden edestä ja myrskynny niin että mietitty tuleeko meijän millin paksut ikkunat sisään. |
Mä eli Jenu tässä porisen taas alkuun, muutaman päivän olen välistä jättänyt kun en viitti teille kertoa samaa tekstiä niistä päivistä kun olen vaan varustanut varustamisen perään eikä oo mitään järkevää sanottavaa. Ei semmosta kukaan jaksa lukea, mutta pidemmittä puheitta here you go!
Perjantai 13.11
Perjantai-aamupäivä sujui ihan tavallisella rutiinilla, ei ollu mikään epäonnenpäivä. Normihommien lisäksi mulla oli pari klippaushommaa, päivällä kimo ruuna nimeltä Calidor, tutummin Calli. Oli taas hyvin ärsyttävä päivä klipata kun oli lämmintä niin talli oli aivan täynnä kärpäsiä. Onneksi Callilta ei otettu jalkoja niin oli aika nopea homma. Oltiin ihan hirveessä nälässä jo siinä vaiheessa päivää ja ihana Emma vei meijät mäkkäriin syömään, kyllä oli tytöillä hymy herkässä! Iltapäivällä klippasin ruunan nimeltä Colby, aika säpäkkä poju. Oltiin kaikki jo aivan varmoja että tää homma on tappotuomio ilman rauhoitusta, mutta ei, poika yllättikin meidät kaikki ja seisoi aivan hiljaa superkiltisti paikallaan. Vähän meinasi mennä hermot takajalkojen kohdalla mutta muuten oikein hieno mies!
![]() |
| Klippausoperaatio Colby&Chanel |
Lauantai 14.11
Lauantaina oli aamutallin jälkeen koko päivän yksin tallissa. Mulla oli ratsastettavana neljä heppasta. Vanha tuttu Conroy, joka oli tänään aika huono ja jännittynyt kun maneesissa oli paljon muita hevosia ja kaikki tätit ratsasti koko ajan ihan meitä päin, joten poika halusi vaan ottaa hatkat. Souviner, nuori pikkupoika joka on mut jo kerran aijemmin saannut tutkimaan saksalaista maneesihiekkaa. Tämä poika on laiska ja vino kuin mikä. Tänään treenattiin paljon suoria linjoja ja tavoite oli että se liikkuisi itse omilla jaloilla eteenpäin. Pikkumies oli ihan huippuhyvä! Alixia (josta vähän infoa alempana kun kirjoitan tätä hölmösti väärään suuntaan) joka oli hyppypäivän jälkeen aika menevällä tuulella ja lempiaskellaji olisi ollut laukka. Kuitenkin oli ihan kiva että joku näistä hevosista edes liikkuu eteenpäin. Tamma oli vähän mitään-sanomaton mutta kuitenkin ihan kiva. Muut hevoset kävivät tarhoissa pöllöilemässä, aamulla laitoin ekan ryhmän ulos ja parin tunnin päästä menivät loput. Illalla jälleen iltatalli.
![]() |
| t. For As, MOINMOIN (lue: fuass) |
Tiistai 17.11
Tiistaikaan ei poikennut normiarjesta millään tavalla aamupäivän osilta. Varustamishommien ja hevosten purkamisen jälkeen mulla oli ratsastettavana kaksi kimo-otusta. Toinen oli jo vanha tuttu, Alixia niminen jäävuoren kokoinen 7-vuotias tamma. Yleensä hyvin energinen tapaus ja ei mikään herkkäsuinen neiti. Tänään kuitenkin tamma oli parempi kuin koskaan aikaisemmin! Oli kyllä niin tyytyväinen ratsastaja kuin vaan voi olla. Alixia meinaan helposti painaa ohjalle kuin kuolema ja puree kuolaimeen jatkuvasti kiinni eikä meinaa siitä päästää ollenkaan irti. Tänään tamma oli niin hyvä suusta ja haki hyvälle kuolaintuntumalle jo heti alkuverryttelyssä. Olen myös vakuuttunut että nää hevoset liikkuu nykyään paljon rennommin ja paremmin kun sain vaihtaa maailman hirveimmästä satulasta pois. Se satula jolla olen joutunut alkuto:n ratsastamaan on aivan täysi fiasko, puupalikka joka ei sopinut yhdellekkään hevoselle ja upposi jokaisella lapoihin kiinni. Toisena hevosena mulla oli uusi tuttavuus, ruuna nimeltä Colby. Tästä katastrofista ei ole mitään mainittavaa kuin että suomityttöä vietiin koko rahan edestä! Ei se mitään, perjantaina uuteen taistoon. Iltapäivä tavallinen tapaus.
Torstai 19.11
Tänään aamu alkoi mulla ihan tavallisissa merkeissä, ollaan nyt aina aamutallin yhteydessä Tonin kanssa juoksutettu yksi satulaan laitettava nuorikko. Ja aletaan varmaan olla molemmat kurkkua myöten täynnä sitä hommaa kun on saatu melkosta kyytiä välillä. Kolme tuollaista nuorta meillä tällä hetkellä on. Uuden kolmevuotiaan ja Chicken-nimisen ruunan kanssa on saatu asiat aika hyvään malliin ja niillä on päästy jo ensimmäistä kertaa ratsastajan kanssa ottamaan liinassa muutama ympyrä ravia. Kolmas nimetön tamma onkin sitten ihan oma lukunsa ja se koettelee meidän hermoja ihan tosissaan joka ainoa kerta. Kyseinen tamma tosiaan on kerennyt pistää jo pyöröaitauksen palasiksi ja potkimaan pesarin lavuaaren kasaan, todellinen troublemaker siis. Aamupalan jälkeen hommat jatkui varustamisella ja puomityttönä olemisena. Kun ratsut oli liikkuneet otettiin Tonin kanssa vielä muut nuoret liinan nokkaan. Päivä tauon jälkeen ratsastin tutun ruunan Conroyn. Herra oli tänään aivan loistava ja toimi moitteettomasti melkein alusta alkaen. Vähän täytyi toki kysellä että onko sieltä niskasta pakko taipua vai voisko sua vähän huijata. Ratsastuksen jälkeen oli taas iltatallin aika ja päivä olis pulkassa.
![]() |
| Pikku-Chicken ensimmäistä kertaa ratsastaja selässä |
Kato moro, minunkin osaltani eli jos, ei vielä selväks tullu niin täällä skriivaa blogin toinen kirjottaja Tette. No juu mutta asiaan.
![]() |
| Pikkutamma Ella ja töhö-Tette |
13.11 Fredag alkoi kolmekymmentä minuuttia yli seitsemän, eli toisin sanoen puoli kasi. Aloitin Quincyn juoksutuksella, mutta Tanja tuli keskeyttämään sen, joten jouduin palaamaan takaisin tallin puolelle. Siivoilin siinä karsinoita ja varustin Emmalle Elmerin, Crosin ja Ponnyn, jonka jälkeen aloin varustamaan itselle ratsuja. Ensin oli yksi mun uusista lemppareista Chanel jonka kanssa on alkanu juttu luistaan ihan hyvin. Neitin pyörittelyn jälkeen tamma pois ja alle ruuna Balu, joka ei kyllä mikään mun favboy ole alkuunkaan, mutta perjantaina se kyllä yllätti ja oli ihmeen hyvä. Balun kanssa mentiin vähän tempon muutoksia, kun Ballero oli ready, oli Emma varustamassa itselleen Quincyä ratsastusta varten, mutta herra ystävällisesti päätti talloa Emman varpaat ja kuten voitte arvata miltä tuntuu kun viis alimmaista on sun ja päällä 600 kg, niin eihän se kivalle tunnu. Reippaana tyttösenä Emma kipusi uljaan ratsunsa selkään ja minä aloin pesemään varusteita siihen kuntoon, että illalla ratsastan vielä kaksi ratsua, kunnes Emma huutaa maneesista mua luokseen. No eihän siinä kerinnyt edes suitsiä käsistä laskea ja olin kuulemma tosi naurettavan näköinen ainakin Tonin ja Jenun mielestä .. :D Emman hätä oli se että jalkaa kolotti, joten Emma alas ja Reeta kyytiin. Herttinen. No pärjäsin kuitenkin ja Quinsby oli tosi kiva ratsu, kaikki askellajit pyörittelin läpi. Laukan jälkeen hiffasin miten poitsu toimii ja eihän nyt tuon tason ratsu todellakaan mikään turha ukko ole ! Kun loppuverryttely oli hoidettu niin hoideltiin heppa pian pois ja en tiedä voiko tässä nyt liikaa Emmaa suitsuttaa kuinka ihana se oli kun TAKE WE TO THE OTHER SIDE, siis mäkkäriin. Ah oltiin niin nälässä kaikki niin tekihän se terää. Kun päästiin takas tallille niin oli ohjelmassa Chanelin klippaus operaatio joka oli hieman ongelmallista, mutta kunnialla loppuun pienten suomityttöjen kikkakolmosten avulla, mutta hyvä tuli tai no ainakin se ajaa asiansa. Tamma takaisin boxiin ja varustamaan päivän viimeiset ratsut. Ensin Jussi valjaisiin ja maneesiin. Nimen omaan sinne maneesiin, täällä on tapana huutaa ennen maneesiin menoa Tür frei (leikkö kirjotetaan noin :D), eli ovi vapaa, ja kun suomityttönen muutenkin huonolla kielitaidollaan yrittää tätä vääntää, niin maneesin tätiratsastajilla oli pokassa piteleminen, eräs nainen sen Jenulle nauraen korjasikin, jonka jälkeen kyseinen täti alkoi itse opettelemaan ovi vapaa -huutoa suomeksi. No ei siinä mitään Jusa oli melko energinen, mutta hyvä ratsastaa. Last one oli lellis Ella, jonka kanssa käytiin pyörimässä hetki hallissa, mutta tamma oli taas niin hyvä ettei siinä kauaa kestänyt. Hepat hoitelin poissa ja Jenu oli sillä välin tehnyt iltatallin, joten päivä oli pulkassa.
![]() |
| Crosi lähössä duuniin. |
14.11 Lauantai oli mulla vapaapäivä, mutta kävin silti ratsastamassa tapani mukaan lellipennut Chanelin ja Ellan, joissa ei kummassakaan yllätys yllätys moitittavaa.
15.11 Sunnuntai ei mitään muistikuvaa kyseisestä päivästä, mutta luulavasti olen aamulla varustanut hevosia ja päivällä ratsastanut Ellan ja Chanelin ainakin ?
16.11 Maanantai, Mikko palas takaisin Saksaan ja päivä aloitettiin vasta yhdeltätoista radan rakennuksella. Emma hyppäsi aluksi muutaman ratsun jotka varustin. Myöhemmin pääsin itsekkin fiilistelemään esteratsastusta tai siis ihan oikeasti hyppäämään kelläs muullakaan kuin Chanelilla. Ohejlmassa oli neljän esteen innari-neljälaukkaa okseri ja toisella pitkällä sivulla yhden laukan sarja pysty pysty ja kolmelaukkaa muuripysty. Taneli-Kaneli oli super hyvä ja kuljetti uskollisesti töhö-Teten yli esteiden vaikka kaksi kertaa se palautteli mua vähän paikan ratsastuksesta, että muistappa neiti laskea ne askeleet, mutta kieltojen jälkeen en menettänyt toivoa ja alkanut säätää, koska tasan tiesin mistä kiellot johtuivat ja pystyin ensi kerralla korjaamaan ongelman jonka jälkeen sujuikin hyvin. Super tamma ! heti putkeen Ella kamoihin ja maneesiin, Ellan kanssa noh mitäs mä kertoisin tästä mun huonosta ratsastuksesta, kun pikku neiti meni hyppypomppukoikkaloikkaa kaksisataalasissa niin mitähän kuski tekee ei tee mitään tai sen verran, että hymyilee kyydissä ja ei edes yritä ratsastaa, ihan käy vieläkin pikku-tamma sääliksi ja ahdistaa oma kamalan huono ratsastus, no mutta tässä se nähdään, että joukkue on yhtä hyvä kun sen heikoin lenkki ja että hevoset tekee juuri sen verran kun niiltä OSAA pyytää, mutta Ella-parka pääsi pesulle mun kynsistä ja varustin vielä yhden ratsun joka oli Balu. Mielenkiinnolla odotin mitä tästä tulee, kun olin kuullut että poju on melko kone kun hyppäämään pääsee ja tassut ei tahdo pysyä maassa sillon kun niiden pitäisin. Hyvin tai no en nyt hyvästä tiedä mutta selvisin ja kyydissä pysyin taas hymyillen noh, ehkä musta ei tuu esteratsastajaa eikä edes koulu, mutta joku pukkilaukkaratsastaja, maybe. Onhan se niin mukavaa kuitenkin.
![]() |
| Ella <3 |
17.11 Tiistai oli ohjelmassa perus varustusta ja juoksutusta. Illalla hieman pakkaamista, varusteiden pesua ja hevosten pesua, klippausta ynnämuuta kisoihin valmistautumista, koska Elmerin, Quincyn, Emman ja Mikon matka kohti Stuttgarttia alkoi aamulla aikaisin, joten kaiken tuli olla illalla valmista.
![]() |
| hoitolaissesse Rocky |
18.11 Keskariviikko aamu alkoi kahdestaan Netan kanssa normaali aikaan, aloiteltiin hevosten juoksutuksella jonka jälkeen siirryimme ratsastukseen ja ratsuina mulla oli Chanel ja Ella, jotka kumpikin meni vain rennosti eteen alas. Hyvin sujui mitenkäs muutenkaan huippu tammojen kanssa :) vielä viimeiseksi kävin hetken ratsastuksen yksityisellä Cassiano-orilla. Päivä oli pulkassa noin 14. aikoihin. Pestiin me myös pyykkiä ja siivottiin boxeja.
19.11 Netalla oli vapaa, joten olin yksin tallissa. Kaikki kotona olevat hepat juoksutukseen lukuun ottamatta Cosimaa jonka omistaja hoiti sen itse ja Ponny joka odotti ratsastajaa ja Topi jonka ratsastin iltapäivällä. Hepat juoksenteli kiltisti liinan päässä vuorotellen pikkuhallissa, jos jotain mainittavaa niin Clara oli melko laiska ja Ella tapansa mukaan sähköjänis, myös Chanel liikkui reippaasti, Balu myös melko laiska poju, Jussi yllätti olemalla todella rauhallinen pojan kolttiainen, ei mitään vinkeitä, Crosikin juoksi rennosti ja rauhassa. Ponnyn ratsastuksen peruunnuttua, sekin pääsi liikkeelle narusta ja kiltistihhän se oli. Topin ratsastus sujui muitta mutkitta, niin fiksu nuori ruuna, että moista saa etsiä, ratsastin estieden seassa kolmikaarista ravissa ja laukassa kevyessä istunnassa ympyröitä. Hieno poju. Illalla kävin vielä Jenun apuna ruokkimassa kaikki tallit jonka jälkeen asettauduttiin kirjoittamaan tätä super jänskää teksitä teille.
![]() |
| Tämän pävän ratsu reenin jälkeen, Topi |
♥:Nekkutikku ja Tetterihiiri









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti